Varaslähtö lomaan

Lomalle kuulemma kannattaisi laskeutua pikkuhiljaa. Vähentää työn määrää ja antaa itselle lupa ottaa vähän rennommin. Minä sain ikään kuin varaslähdön lomaan. Lapset lähtivät reissuun ja minä olinkin yhtäkkiä yksin.

Mitä silloin kuuluu tehdä?

Olin ennakoinut jo mahdollista iskevää siivoushurmosta. Minulla on sellainen geenivirhe, etten voi rentoutua kotona, jos meillä ei ole paikat kunnossa. Ehkä salaa pidän myös siivouksesta, sen tuomasta tyydytyksestä, kun heti näkee työn tekemisen tuloksen. Olin siis siivonnut kunnolla jo edellisenä päivänä, etten vain heti yksin jäätyäni alkaisi siivota. Olin myös pessyt kaikki talon pyykit. Pihahommia minun on helpompi vastustaa.

Aurinko paistoi. Se kutsui minut ulos. Ajoin auton uimarannalle, otin lenkkikamat mukaan ja lähdin juoksulenkille. Kuuntelin podcastia, jossa unelmaduunarit Satu Rämö ja Hanne Valtari haastattelivat Inari Fernandezia. Hän puolestaan oli sanoutunut irti työstä, joka oli aikanaan ollut hänen unelmatyönsä. Nyt hän vlogaa Äidin puheenvuoro –YouTube-kanavalle. Miten inspiroivaa, ajattelin. Minäkin haluaisin vlogata!

Olin päättänyt myös luopua talviturkistani, ihan vain heinäkuun kunniaksi. Nautin Valdemarin aurinkoisella terassilla ihanan salaattiaterian ja siirryin uimarannalle. Luin kirjaa, kuuntelin puheensorinaa rannalla. Suljin silmät ja kuvittelin olevani ulkomailla. Kuulin monia kieliä! Espanjan kieli kaikui iloisesti, suomalaiset juttelivat hiljaa ja hillitysti.

Mitä sitten tapahtui?

Minulla oli lupa vain olla. Kuuntelin ajatuksiani. Niitä tuli ja meni. Otin työhön liittyvät ajatukset lempeästi vastaan ja hyvästelin ne saman tien. Pyysin tulemaan huomenna uudelleen. Mielessä myrskysi, mutta näytin tyyneltä ulospäin. Oli vaikeaa olla yksin. Silti halusin olla niin, kuunnella itseäni ja levätä.

En katsonut kelloa. Ajattelin, että olen siinä niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä. Nukahdin. Heräsin. Uin. Laskeutuessani Kemijoen rantatörmää alas veteen, ajattelin, miten virkistyisin uimisesta. Annoin kylmän veden koskettaa minua. Ajattelin, että kylmän veden mukana saa mennä myös talven ahdistukset. Jättäisin kaikki ikävät tunteet sinne virran vietäväksi, mitäpä minä niillä nyt tekisin!

Auringon lämpö helli minua. Hengitin. Hymyilin. Haaveilin. Luin. Meni tunti, meni toinenkin. Kolmas ja vielä neljäskin. Koko ajan helpotti. Levoton mieli rauhoittui, kun antoi sille aikaa. Tulin kotiin, istahdin terassille lukemaan. Keitin kahvit ja nautin jäätelön. Oli jotenkin onnellinen olo. Mietin, mistä tuo onnellisuus kumpusi. Se kumpusi kiitollisuudesta! Minusta tuntui ihan siltä, niin kuin olisin ollut lomalla! Ja saan vielä viikon ahertaa työssä ennen, kuin loma oikeasti koittaa.

Koen vahvaa kiitollisuutta silloin, jos saan jotakin sellaista, joka ei ole ihan itsestään selvää.

Sinun, Harriettisi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin