Uusia ystäviä – uusia näkökulmia!

Onni on kevään ensimmäinen voikukka Rovaniemellä!
Onni on kevään ensimmäinen voikukka Rovaniemellä!

Arki. Välillä se täyttyy rutiineista ja päivät alkavat muistuttaa toisiaan. Samanlaisia aamuja, samanlaisia päiviä ja illatkin kuluvat saman kaavan mukaan. Yhtäkkiä elämä muuttuu. Saamme vieraita toisesta maasta.

Saamme olla heidän kanssaan, puhua ja jakaa ajatuksia, samalla saamme harjoitella toista kieltä. Menee vain pari päivää, kun huomaa illalla ajattelevansa englanniksi. Oikein tuntee, kun aivot joutuvat tekemään työtä – miten hyvää se ihmiselle tekee! Vaikka arkeen tulee uusia ulottuvuuksia, voimme nauttia uusien ystäviemme myönteisestä vaikutuksesta perheemme arkeen.

Sydämen asiana palveleminen

Nämä ystävämme olivat saaneet sydämelleen, että heidän tulee tulla juuri Rovaniemelle. He ovat tulleet palvelemaan ja rohkaisemaan meitä. Katson heitä ja opettelen sitä kiitollisuutta, jota heidän olemuksestaan huokuu. Nautin kohteliaisuudesta, joka näkyy jokaisessa kohtaamisessa. He nauttivat työstään ja käyttävät lahjojaan, joita heillä on. Näyttää siltä, että he ovat itse tehneet valinnan sen suhteen, millaista elämää haluavat elää. He ovat itse siis miettineet, mitä haluavat tehdä ja mitä haluavat saada aikaan, joten kysymys on siis tahdosta.

Voimme itsekin valita joka päivä, onko tämä päivä sateinen ja synkkä vai onko päivässä joku ilonpilkahdus, jota odotamme ja josta iloitsemme. Miten sanoitamme mielemme päällä olevia asioita ihmisille, joita kohtaamme? Millaista ilmapiiriä luomme ympärillemme? Emme aina voi paljastaa sitä, mitä sisimmässämme ajattelemme. Mutta voimmeko itse vaikuttaa ajatuksiimme? Jos päähämme pälkähtää positiivinen ajatus ystävästämme, ehkä sanoitamme sitä hänelle. Se voi olla suuri siunaus juuri siinä hetkessä.

Mitä raahaamme perässämme?

Keväällä tehdään uutta!
Keväällä tehdään uutta!

Raahaamme perässämme monenlaista kuonaa. Pettymyksiä, vihaa, pinttyneitä käsityksiä. Joitakin asioita on vain tapahtunut, emmekä saa mennyttä muuttumaan. Palaamme näihin asioihin aina uudestaan ja peilaamme maailmaa niiden läpi. Entä jos ottaisimme mallia lapsesta? Päästäisimme välillä elämämme estradille oman kolmevuotiaamme? Antaisimme tunteiden tulla. Kävisimme lattialle makaamaan, itkisimme, potkisimme ja sätkisimme kaiken pahan ulos. Ja sitten leikki voisi jatkua. Siinähän saattaisi päästä nauru, jos noin heittäytyisimme improvisoimaan tällaista tilannetta.

Onko niin, että meidän on vaikea rakastaa itseämme. Emme halua olla itserakkaita ja ehkä siksi emme hyväksy itseämme sellaisena kuin olemme, vaan haluaisimme olla jotakin erilaista. Onko avain siis hyväksymisessä? Onko sellainen mahdollista, että vain toteaisimme lempeästi: Tällainenkin piirre minussa on. Ottaisimme vastuun siitä mitä olemme ja mihin pyrimme.

Ilo on tärkeää

Kristittyjen yhteys on tullut tällä viikolla näkyväksi. Vieraat anglikaanikirkosta ovat saaneet huomaamaan, miten samanlaisia kuitenkin olemme, asuimmepa sitten missä tahansa. Samanlaisten ongelmien kanssa me painimme, samanlaisista iloista nautimme. Tänään ihmettelen sitä omaa vanhaa käsitystäni, jolloin luulin, että hengellisyys merkitsisi jotenkin ilotonta ja rajattua elämää. Nyt olen vapaa – menemään kirkosta pubiin – tanssimaan – laulamaan – nauttimaan – toisistamme ja elävästä yhteydestä sallivaan Jumalaan, joka oikeasti haluaa, että meillä on hauskaa!

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin