Tunnustuksia kehostani

Muotokuva Harriet Urposesta, mustavalkoinen. Kuvaaja Hulda Urponen
Kuva: Hulda U

Elämänmuutokseni on ollut tutustumismatka omaan kehooni. Olen pohtinut paljon sitä, miten merkittävässä osassa kehoni on ollut minun elämäni käännekohdissa. Se on kestänyt hurjan muodonmuutoksen jo monta kertaa. Teen työtä sen eteen, että viestisin keholleni: nyt on hyvä. Sinun ei tarvitse muuttua. Sinä riität.

Joskus kehoni on viestinyt minulle, että se on kaunis. Raskaana ollessani koin niin, vaikka ylimääräisiä kiloja olikin kertynyt. Olen pohtinut sitä, miksi suhtautuminen omaan kehoon on niin kompleksinen. Miksi on vaikea ajatella olevansa kaunis? Ehkä syy on siinä, että median välittämä kuva kauniista ihmisestä on niin erilainen kuin oma kehoni on. Ehkä toinen syy on se, että tiedostamattani olen välittänyt itselleni ristiriitaista viestiä. Jos en ole tyytyväinen nykyhetkeen, mihin sitten olisin? Jos kerran haluan erilaisen kehon, millainen kehoni sitten pitäisi olla, että se riittäisi minulle?

Nyt olen työstänyt ajatuksiani suhteessa kehooni. Kirjoitin keholleni kirjeen.

Rakas kehoni!

On ihme, että olemme tässä. Asiamme ovat melko hyvin, eikö totta? Olemme kulkeneet yhdessä pitkän tien. En aina ole osannut arvostaa sinua ja olen toisinaan ollut hyvin välinpitämätön sinua kohtaan. Haluan antaa meille uuden mahdollisuuden. Minun on tehtävä se, jotta pääsen irti laihdutuskierteestä.

Kunnioitan sinua. Kunnioitan jalkojani, jotka ovat vieneet minut niin uskomattomiin tilanteisiin. Minä tunnustan, että jalkani ovat usein auttaneet minua pakoon. Pakoon mitä? Tätä jään pohtimaan.

Kunnioitan käsiäni, jotka ovat luoneet uutta, kirjoittaneet tuhat tarinaa ja koskettaneet, halanneet ja silittäneet. Pyydän anteeksi tilanteita, jossa käteni on torjunut väärällä hetkellä.

Kunnioitan kohtuani. Olen kantanut siinä kaksi ihanaa tytärtä. Kunnioitan rintojani, jotka antoivat lapsilleni ruokaa. Kunnioitan selkääni, joka on vahva ja joka on kantanut monta kuormaa. Pyydän anteeksi niitä hetkiä, kun olen kääntänyt selkäni silloin, kun olisi pitänyt tehdä päinvastoin.

Kunnioitan kasvojani, joista näkyy eletty elämä, nauretut naurut ja itketyt itkut. Kunnioitan suutani, joka on joskus sanonut kauniin sanan oikeassa paikassa. Pyydän anteeksi ikäviä puheitani.

Kiitän kehostani. Kiitos lanteistani, jotka ovat näyttäneet naiseuteni ja vatsasta, jonka pohjasta on niin usein nipistänyt. Ainakin silloin, kun olen jännittänyt tai olen oikein odottanut jotakin. Kiitos kehoni jokaisesta arvesta. Jokainen niistä on muisto eletystä elämästä.

Kiitän polvistani, joita ilman en pääsisi juoksemaan. Joita ilman en voisi polvistua enkä voisi niiata kiitokseksi. Kiitän sormistani. Niin monet kerrat olen ristinyt käteni ja saanut apua. Kiitos, että voin soittaen luoda musiikkia ja sitä kautta välittää lohtua ja rohkaisua erilaisissa hetkissä.

Kiitos sydämestäni, joka on lyönyt. Hiljaa tai kovaa, tilanteesta riippuen. Sydämestä, joka on rakastanut ja rakastaa. Kiitos silmistäni, ne ovat nähneet niin paljon, että vaikka huomenna kuolisin, olisin onnellinen. Pyydän anteeksi niitä hetkiä, kun olen katsonut pahasti ilman syytä.

Kiitos kehostani, Jumala. Siinä on nyt ihan hyvä olla.

Ja vaikka vain olisin, silti hengitän, jaksan, kestän, rakastan, ajattelen, unelmoin, kiitän, haaveilen, muistan, odotan ja rukoilen.

Sinun,

Harriettisi
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin