Tarinan valtaa ihmettelemässä

Kuva: Kaisa Sirén

Olen kaivanut hyllystäni Juhana Torkin kirjan Tarinan valta. Haluan palata tähän kirjaan aina uudelleen ja uudelleen, koska se kertoo niin oivallisella tavalla siitä, mikä merkitys tarinoilla on maailmassa. Mistä löydämme hyvän tarinan?

– Sieltä, missä on tunnetta, Torkki kertoo. Sieltä, missä on merkitys, hän jatkaa.

Olen kirjoittanut paljon tarinoita. Eniten olen saanut palautetta sellaisista tarinoista, jotka koskettavat. Jos ajatellaan, että kirjoittaisin tarinan vaikkapa menneestä viikonvaihteesta, en suinkaan kertoisi siitä kaikkea. Valitsisin ne tapahtumat, joilla on ollut minulle merkitystä. Näistä merkityksen murusista kokoaisin tarinan, punoen lopulta kokonaisuuden, johon lukija mahdollisesti voisi samaistua. Jos hän löytää paikkansa minun tarinastani, olen onnistunut. Hän palaa kenties uudelleen kertomani tarinan äärelle.

Pojasta polvi paranee

Tyttäreni Hulda on kirjoittanut koko viikonlopun näytelmää. Sen nimi on Aurora ja metsä ja se kertoo kahdesta tytöstä, jotka menevät metsään ja yhtäkkiä toinen tytöistä katoaa mystisesti. Selviää, että ”tumma hahmo” oli kaapannut toisen tytöistä ja Aurora otti tehtäväkseen selvittää perin pohjin, kuka tämä tumma hahmo on ja miksi hän kaappasi Auroran ystävän.

Olen katsonut ihaillen tyttäreni intensiivistä työskentelytapaa. Hän sai idean ja alkoi heti työstää sitä eteenpäin. Meillä on rajattu lasten ruutuaikaa niin, että tietokoneella voi olla korkeintaan 1,5 h / pvä, mutta olemme antaneet Huldalle lisäaikaa jo monta kertaa. Käsikirjoitus on edennyt koko ajan ja lopullinen tuotos on 12 sivua. Palasin ajatuksissani omaan nuoruuteeni, kun kirjoitin aina pitkiä aineita koulussa. Sain opettajalta hyvää palautetta, joka kantaa tänäkin päivänä.

Olen tarkkaan seurannut myös sitä, miten Huldan työ etenee. Välillä hän kirjoittaa, yhtäkkiä hän lähtee ulos katsomaan jotakin kuvauspaikkaa ja taas hän palaa kirjoittamaan. Hän perusti WhatsApp ryhmän ”Aurora ja metsä” ja kutsui sinne ystäviään, joita halusi mukaan näytelmään. Hän tarjoaa ystäville rooleja ja on heti alusta saakka ottanut päärooleihin kaksoismiehityksen. Tällä viikolla alkaa harjoitukset ja ajatus on, että näytelmä kuvataan elokuvaksi.

Ystävät pääsevät mukaan Huldan kirjoittamaan tarinaan. Luultavasti tarina saa uusia vivahteita sen kautta, kun harjoitukset etenevät ja ystävät alkavat yhdessä ideoida kohtauksia eteenpäin.

Olen iloinen siitä, että Huldalla on tarinankertomisen taito. Hänen mielikuvituksensa on valtavan rikas, hän paitsi keksii tarinaa, myös kuvittelee koko ajan, miltä tarina näyttäisi valkokankaalla. Hänellä on taito nähdä kokonaisuuksia. Kysyin häneltä, että miten tämä oikein tapahtuu, hän vastasi: ”Aina, kun luen jotakin, näen sen näyteltynä.” On siis luonnollista, että hän kirjoittaa näytelmän.

Elämme tarinoiden maailmassa. Tässä maailmassa pärjää se, joka kirjoittaa parhaita tarinoita. Minä harjoittelen kirjoittamista, koska rakastan sitä. Olen kiitollinen, että saan tehdä sitä myös työssäni. #Aamulenkki on saanut minut ajattelemaan niin, että ehkä ihmisen onnellisuus on kiinni siitä, onko hänellä on rohkeutta elää omaa tarinaansa täydeksi ja todeksi. Miten herkullinen ajatus. Siitä nauttien käyn uuteen viikkoon. Talvi taittuu, pian on helmikuu.

Sinun,

Harriettisi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin