Siivousterapiaa

Kävimme työporukan virkistäytymispäivänä Turkansaaressa, jossa pääsimme kurkistamaan vanhaan pappilaan. Rakennus oli 1800–luvun alkupuolelta ja ihmisten kanssa samassa huushollissa asuivat myös eläimet. Tuohon aikaan ei tarvinnut juuri säilytystiloja, kun ei ollut ylimääräisiä tavaroita, joita säilyttää. Ihmisten arki oli totaalisen erilaista. Olisipa ollut hauska kurkistaa tuon ajan ihmisten siivoustapoihin!

Toista se on meillä tämän ajan ihmisillä. Pelkästään ulkotakkeja on meidän perheessämmekin sellainen määrä, etteivät ne mahdu yhteen naulakkoon. Puhumattakaan kaikesta muusta tavarasta, jota meillä on suhteellisen vähän, näin luulen.

Olemme vasta muuttaneet uuteen kotiin ja muutto oli upea mahdollisuus karsia kaikki mahdollinen ylimääräinen tavara. Siitä huolimatta valmistaudun taas kerran käymään läpi kotimme kaapit, että voisin luopua siitä, mitä emme enää tarvitse. Luopuminen on minulle välttämätöntä, jotta voin keskittyä olennaiseen. Pidän siitä, että silloin, kun haluan siivota, se onnistuu nopeasti. Sillä oikeastaan tykkään siivoamisesta, jos minulle annetaan siihen mahdollisuus.

Siivous voi olla terapeuttista, jos tavarat ovat järjestyksessä niin, että pääsee heti siivoushurmoksen iskiessä itse asiaan. Siivousterapiaa parhaimmillaan on juuri se, että saa pyyhittyä kaikki pinnat ja voi keskittyä siivoamiseen kunnolla. Voiko olla niin, että samalla, kun siivoaa kotiaan, yrittää poistaa itsestään sisällään olevaa likaa ja kuonaa, mitä sinne ihmisellä joka tapauksessa kertyy?

Muistan lapsena ja nuorena, miten kärsin siitä, että piti joka viikko siivota. Muistan harva se viikko ajatelleeni, että sitten, kun saan päättää itse omista asioistani, siivoan juuri silloin, kun haluan. Meillä oli viikkosiivous joka ikinen viikko – tietysti, eihän se muuten olisi ollut viikkosiivous. Tuo siivous oli todella perusteellinen, silloin kaikki matot vietiin ulos, lattiat pestiin ja luututtiin – ja muistanpa ajan, jolloin äiti väitti, että moppi on laiskan merkki. Meillä siis kontattiin!

Mutta niinhän siinä kuitenkin kävi, että aikuisena itsekin haluan pitää kiinni viikkosiivousrytmistä. Tosin päivä saattaa vaihtua ja toisinaan jaan asioita pitkin viikkoa, niin ettei kaikki tapahdu yhtenä päivänä. Mutta periaatteessa meillä kuitenkin on paikat sen verran kunnossa, että kotona on mahdollista vain olla. Tässä on siivousterapian avain. Kun on siivonnut, voi antaa itselleen luvan nauttia työn tuloksesta. Mietipä, miten voittajafiilis sinulla on, kun olet saanut valmiiksi ikkunanpesu-urakan! Valo tulvii sisään kotiin ja mieli on iloinen monta viikkoa!

Jos tavaramäärä on maltillinen, on kotona myös tilan tuntua. Se on asia, josta nautin ehkä eniten. On ihanan rauhallista olla, kun on tilaa ympärillä. Toinen asia, josta kotona nautin, on se, että tavaroilla on oma paikka. Jos etsin taskulamppua, tiedän tasan tarkkaan, missä meillä taskulamppuja säilytetään. Tällä hetkellä minulla on työn alla sähköisen nuottiarkiston luominen. Kun urakka on valmis, minulla on monta mapillista tilaa ja nuotti myös löytyy helposti sitten, kun sitä tarvitsen.

Joskus siivous voi olla sijaistoiminto. Kun pitäisi tehdä jotakin, joka ei tunnu niin mukavalta, voi alkaa siivota. Muistan, kun piti opiskeluaikana lukea tenttiin, silloin iski ihan mahdoton siivousvimma. Saatoin pestä vaikka sähköhammasharjalla kylpyhuoneen hanan koloja. Tai puhdistaa Topsy –puikolla stereoiden nappuloista pölyjä. Nykyään siivous voi olla myös pakopaikka silloin, kun on paha mieli. Kun siivoaa, tekee jotakin tärkeää, eikä tarvitse selitellä kenellekään omaa kurjaa oloaan. Siitä se lähtee paranemaan, kunhan saa paikat kuntoon.

Maailma on muuttunut. Ennen huonekalukauppaan mentiin ostamaan lisää tavaraa. Nykyään sinne mennään ostamaan uusia säilytysratkaisuja.

Tällaisin ajatuksin käyn uuteen kesäiseen viikkoon. Kiitos, että viivähdit hetken kanssani!
Harriet

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin