Satumaa soi kirkossa

Kuva: Ritva-Liisa Simonen

On kuin olisin kotikirkossa, ajattelin astuessani Kemijärven kirkkoon. Bertil Liljeqistin suunnittelema kirkko muistuttaa todellakin Rovaniemen kirkkoa. Ne molemmat on rakennettu sodan jälkeen amerikkalaisten avustuksella. Kivijalan liuskekivet ja rakennuksen muoto tuovat tuttuuden ja lämmön tunteen. Kirkossa oli hyvä olla.

– Ajattele, me ollaan tämän kirkon kanssa samanikäisiä! Kirkko on kyllä vähän paremmin säilynyt, isä sanoi. Hän on syntynyt -51. Kirkko vihittiin käyttöön juhannuksena -51.

Lapset konkariesiintyjiä

Lapset olivat rauhallisia. Jotenkin heidän valmistautumisestaan konserttiin huokui jo aikamoinen ammattimaisuus. Treenit hoidettiin viimeisen päälle, hyvällä intensiteetillä. Olen ihmeissäni heidän rennosta suhtautumisesta esiintymiseen. Silloin, kun on tilaisuus esiintyä vaarin kanssa, he mielellään lähtevät mukaan. Eikä heitä jännitä yhtään, molemmat tyttäreni vain menevät ja laulavat. Ihailen heidän tapaansa esiintyä.

Kun saan säestää omia lapsiani, on valtava ilo kuunnella heidän lauluaan. Huomaan myös vaarin katsovan tarkasti tyttöjen esiintymistä. Kun näen rakkauden isäni katseessa, sydämeni täyttyy onnesta. Näin juuri pitää olla. Hänen verta ja hänen lihaansa, lapsensa lapset laulamassa saman kirkon alttarilla.

Olen kiitollinen myös Ollista, kitarististamme, jonka kanssa on niin helppo ja hyvä tehdä yhteistyötä. Meidän ei tarvitse puhua toisillemme, ymmärrämme puolesta katseesta, mitä toinen tarkoittaa. Meistä onkin tullut ystäviä, mikä varmasti välittyy myös soitosta. Uskon tämän vaikuttavan myös lasten lauluun, lavalla on turvallista ja hyvä olla.

Muusikon lapsi

Musiikki on tuonut eteeni monenlaisia tilanteita. Se on antanut elämäämme ihan valtavasti väriä. En oikein osaa kuvitellakaan, millaista elämämme olisi ilman musiikkia.

Olen aina ollut ylpeä siitä, että isäni on muusikko. Elämä on ollut välillä rankkaa, on ollut valtava määrä ajettuja kilometrejä ja roudausta ja odotusta. Jos keikka on jossakin toisella puolella maata, vaatii pitkän valmistautumisen ennen, kuin mikrofonin voi nostaa käteen ja voi alkaa laulaa. Aistin isästä, että hän nauttii tuollaisesta vain tunnin ajomatkan päässä olevasta iltapäivän konsertista, josta pääsee ajoissa nukkumaan.

Minusta on ihana esiintyä kirkossa! Koen, että minun tehtäväni on kutsua kirkkoon niitä, jotka eivät siellä normaalisti käy. Kirkkokonserteissa, joita olemme isän kanssa tehneet, on käynyt paljon tanssikansaa. Heitä, jotka ovat isää käyneet kuuntelemassa tanssipaikoilla. Nyt he ovat tulleet kirkkoon. Koen, että monet ovat tulleet kosketetuiksi. Tästä en ota ansiota itselleni, vaan ajattelen sen olevan Jumalan suurta suunnitelmaa.

Muistoja sydämeen

Kirkkokonsertit jättävät tärkeitä muistijälkiä sydämeen. Aika kuluu nopeasti, lapset kasvavat, aikuiset vanhenevat. Nämä konsertit ovat sellaisia, että niistä riittää muistelemista pitkään. En ehkä koskaan saa tietää, mitä aarteita omat lapseni kantavat sydämessään näiden konserttien myötä. Miten puhuvat näistä hetkistä aikanaan omille lapsilleen. Miten muistelevat minua ja isää sitten, kun meitä ei enää ole. Mutta arvelen, ettei näitä hetkiä voi unohtaa. Ne jäävät muistoiksi sydämeen.

En voi ymmärtää, miten ihania ihmisiä oli tullut heinäkuisena sunnuntaina Kemijärven kirkkoon meitä kuuntelemaan. Moni oli ajanut Rovaniemeltä asti, väkeä oli Ruotsistakin. Ihmiset kertoivat, missä olivat olleet aikaisemmin isää kuuntelemassa. Olipa ihana Ainokin, jonka minäkin olin tavannut jo pikkutyttönä Someroharjulla. Niin kaunis, aurinkoinen päivä – ja silti väkeä oli mukavasti paikalla.

Kiitos sinulle, joka tulit kirkkoon! Olen ihan varma siitä, että sinun piti tulla jostakin tärkeästä syystä. Ehkä kaipasit iloa ja virkistystä, ehkä sait sydämellesi jonkun tärkeän ajatuksen. Enkeleitä poluillesi, minne ikinä kuljetkin! Lähde sinäkin rohkeasti kulkemaan unelmiasi kohti. Niin minäkin olen tehnyt ja se tie on iloa ja valoa täynnä.

Tulethan tervehtimään meitä vastaisuudessakin!

Kaikkein onnellisimmillani minä olen silloin, kun isä laulaa minun tekemiäni lauluja. Olemme työkaverini Jouni Hagströmin kanssa tehneet konserttiin kaksi upeaa kappaletta: Uusiin unelmiin ja Sinivalkoista unta. Haaveilen, että saisimme levyttää nämä laulut. Oli mahtava saada esittää Satumaa. Jonakin päivänä tuo tango pääsee virsikirjaan, uskon niin.

”Oi jospa kerran sinne satumaahan päästä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois…”

Kiitos Kemijärven seurakunta!

Olipa mukava, että viivähdit blogini parissa ja luit tänne asti. Terveisiä heinäkuun hellepäiviisi!

Sinun, Harriettisi

Kuva: Ismo Jokinen Photography

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin