Hierarkialla on oma merkityksensä.

Olin hyvin etuoikeutetussa asemassa, kun viime viikolla pääsin osallistumaan Lapin 51. alueelliselle maanpuolustuskurssille. Kurssille pääsy ei ole itsestäänselvyys, monet kertoivat halunneensa mukaan jo pitkään. Kurssille osallistui yli 50 eri tahojen avainhenkilöä ja saimme viiden päivän aikana valtavan laajan tietopaketin yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta.

Olen hyvin tyytyväinen siihen, että vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, ettei mikään ei tunnu olevan yhteiskunnassamme mahdotonta, olemme osanneet jo varautua hyvin monenlaisiin haasteisiin. Kokonaisturvallisuuden ylläpitäminen on yhteispeliä, johon tarvitaan kaikkia: Puolustusvoimia, palo- ja pelastuslaitosta, poliisia, rajavartiostoa, yrityksiä, yhdistyksiä, kolmatta sektoria ja jopa yksittäisiä kansalaisiakin.

Tärkeintä on suunnitella etukäteen, mitä tekisimme, jos kriisi tulee. Kurssilla tehtiin ryhmätöitä, joissa mietittiin nimenomaan erilaisia ratkaisuja hyvin moniongelmaiseen tilanteeseen. On erittäin mielenkiintoista keskustella samasta aiheesta tuntikausia saman henkisten ihmisten kanssa! On kutkuttavaa huomata, miten yhdessä päästään lopputulokseen, jota kukaan ei yksin tulisi keksineeksi. Tietoa jäsennellään ja lajitellaan ja näin keskusteltaessa syntyy uutta tietoa. Viestinnästä tulee kriittinen menestystekijä kriisitilanteessa, sen onnistumiseen kannattaa satsata.

Elämä on vaarallinen laji

Uhkien kautta maailmaa tarkasteltaessa saattaa tulla surullinen mieli siitä, miten synkältä kaikki voi pahimmillaan näyttää. Päivän sana oli hybridi, eli yhdistelmä. Silloin kun puhutaan hybridiuhista, puhutaan vyyhdistä, johon kietoutuu sekaisin hyvin monenlaisia uhkia. Miten osuvaa, että juuri viime viikolla saimme Yleltä seurata uutisointia ”vihreisiin miehiin” ja kaksoiskansalaisuuteen liittyen!

Suomea, suomalaisia ja yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja voi uhata hyvin erityyppiset asiat. Luonnon ääri-ilmiöiden lisäksi meitä voi uhata sarja tahattomia tapahtumia, kuten tarttuvat tautiepidemiat tai sähköverkon laaja toimintahäiriö. Toisaalta voimme joutua hankalaan tilanteeseen siksi, että ihmiset toiminnallaan aiheuttavat ongelmia. Maanpuolustuskurssilla sai kokonaiskäsityksen siitä, minkä tyyppisiä uhkia ylipäätään voi olla olemassa ja miten Suomessa on niihin varauduttu. Meillä on hieno yhteiskunta, jonka tavoitteena on ylläpitää ja koko ajan parantaa omaa kriisinsietokykyä.

Säännöt tuovat turvaa

Lumileopardi

Olen kasarmin lapsi. Olen kasvanut siellä, leikkinyt siellä, kuunnellut niitä ääniä ja haistellut niitä hajuja. Sotilasmusiikki vie minut lapsuuteni äänimaailmaan, jossa oli hyvä olla. Maanpuolustuskurssin alkusävelet hivelivät sydäntäni – Lapin sotilassoittokunta siivitti ajatuksemme oikealle taajuudelle.

Nautin suunnattomasti siitä, että kurssilla oli kaikille yhteiset säännöt. Luennot alkoivat täsmällisesti juuri silloin, kun ne oli aikataulussa ilmoitettu. Aktiivista osallistumista toivottiin, eikä juuri ilmennyt kännyköiden hiplaamista tai muiden töiden tekemistä luentojen aikana. Oli mahtavaa päästä tutustumaan jääkäriprikaatiin ja sen kalustoon ja jutella siellä palvelevien varusmiesten kanssa, kerrassaan fiksuja nuoria miehiä ja naisia.

Vaikka meille ei mitään suuria valtionsalaisuuksia kerrottukaan, oli jollain tapaa jännittävää nähdä turvaluokitettua materiaalia. Mutta mikä oli kaikkein parasta? Parasta oli nähdä se, miten toisilleen tuntemattomat ihmiset alkavat pikkuhiljaa ryhmäytyä. Opimme tuntemaan toisiamme paremmin ja ensimmäisen luennon vakavista ilmeistä ei ole loppuviikolla tietoakaan.

Voisin verrata kurssia rippileiriin. Sielläkin tutustuu uusiin ystäviin ja kaikki ulkoinen on muiden puolesta järjestetty. Kun leiri on ohi, on sydämessä tyhjä olo. Iso ikävä kalvaa sisällä, jotakin oleellista puuttuu. Itse aloin saman tien odottaa postia jatkokurssista, vaikka sitä uhattiin lähettää aikaisintaan viiden vuoden päästä.

Maanpuolustuskurssilla on nerokas konsepti myös kurssijuhlan organisoimiseen. Kurssille valittiin oma Oltermanni ja Olteranni. Sain kunnian hoitaa jälkimmäistä tehtävää ja nautin joka sekunnista. Kurssijuhla onnistui upeasti ja ilta sujui täydellisen illallisen ja siihen sopivan ohjelman merkeissä.

Odotukset ylittyivät. Kurssilla oli todella hyvä ilmapiiri, oli ihmeellistä saada olla mukana noin hienosti organisoidussa kokonaisuudessa. Kaunis kiitos sinulle, joka olit mukana! Pidetään yhteyttä!

Lue kirja Turvallinen Suomi.