Parannan tapani

Nämä suklaat jätin syömättä.

Jouluherkuttelua on jatkunut vain muutaman päivän. Aamulla herättyäni olo on paksu ja jotenkin tukahduttava. Päättäväisesti astun puntarille ja niinhän se vain hälytysraja vilkkuu. Olen viikossa saanut kerättyä itselleni 2 kg lisäpainoa! Onnittelen itseäni, en painon noususta, sillä vaivainen 2 kg ei ole edes ennätys – vaan siitä, että tein sen!

Aiemmin en olisi vielä mennyt puntarille. Olisin työntänyt asian pois mielestäni nappaamalla pari suklaakonvehtia ja uskottelemalla itselleni, että illalla menen lenkille. Saattaisin ajatella, että ihan sama, kohta on kuitenkin uusi vuosi – jospa minä sitten sen jälkeen taas vähän ryhdistäytyisin. Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt. Eli toimin toisin.

Päätin, että olen tämän päivän ilman suklaata. Ne eivät loppuisi huomiseen mennessä, joten elän nyt ensin ilman suklaata tämän yhden päivän. Koska olin jo aiemmin päättänyt, että kohtaan tilanteen heti, on saman tien tehtävä ryhtiliike. Miksi? Siksi, että jos en tee sitä nyt, on kahta kauheampi työ tehdä se tammikuussa. Jos en tee sitä nyt, luultavasti olen kesän korvalla taas siinä tilanteessa, että vaatteet kiristävät. Olen jo hoikka ja haluan pysyä sellaisena. Minulla on parempi olla näin, siksi pysäytän kierteen heti.

Olin jo aiemmin sopinut ystävän kanssa lenkkitreffit tälle päivälle. Päätän herätellä itseni lempeällä aamujumpalla. Koko muu talo nukkuu ja minä teen 30 minuutin circuit -treenin, jolla aineenvaihduntani lähtee ihanasti liikkeelle. Aamupalaksi haluankin kaurapuuron, tiedän vatsani pitävän runsaskuituisesta puurosta, jonka nautin kinkkuvoileivän kanssa. Olen tyytyväinen aamupalavalinnoistani.

Otan avuksi vielä MotionH:n oivallusten oppikirjan. Mitähän se sanoo minulle motivaatiosta? Kukaan ei määrää tekemisiäsi ja tämä vapaus innoittaa, kirjassa sanotaan. Totta. Minä itse olen laittanut jokaisen suklaapalan suuhuni. Purkanut rapisevan paperin pois suklaan päältä ja hyvä, että edellinen suklaa on edes sulanut suussani, kun jo olen työntänyt sinne seuraavaa. Kohta on kasa roskia edessäni. Äkkiä vien ne roskiin, muuten ne alkavat jutella minulle. Onko tässä kyse jostakin muusta, kuin siitä, että kaipaan nautinnollisen hetken, jonka kruunaan suklaalla? Ensimmäinen pala maistui ihanalta, mutta maistuiko kymmenes?

Miten sitten taistella suklaanhimoa vastaan? Koska juuri nyt en voi valita sitä, ettei meillä ole suklaata, päätän tehdä itselleni testin ja ignoorata kaikki suklaat. Päätän, ettei niitä ole olemassa minulle. Tänään en tarvitse suklaata, koska en halua jatkaa tunkkaista oloani. Haluan olla energinen ja virkeä ja tämä olotila löytyy paremmin liikkumalla ja antamalla keholle hyvää ravintoa. Minulle on tärkeää vaalia onnistunutta elämäntapamuutostani ja jos napsin koko ajan suklaata, tämä tärkeä oivallus jää sen alle.

Sisälläni on motivaatio. Voin itse ohjata sitä oikeaan suuntaan tekemällä niitä valintoja, jotka tukevat hyvän olon tietäni. Olen ihan voittaja jo nyt. Uskottelen itselleni, että onnistun. Ja niin minä onnistuin! Tapaninpäivän kunniaksi teen lupauksen. Parannan tapani.

”Kyllä mä tän ymmärrän, mutta mun aivot ei.”

Matti Nykänen

Lue myös tämä: Enemmän kuin elämäntapamuutos

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin