Kukista kaaos

Mitä kaikkia kiloja ihminen voi karistaa? Mikäli naistenlehtien otsikoita on uskominen, nyt on kesäkilojen karistamisen aika. Tai lomakilojen. Joulun jälkeen karistetaan joulukiloja, talven jälkeen kaamoskiloja. Oli miten oli, minä iloitsen siitä, ettei minun tämän kesän jäljiltä tarvitse karistaa kesäkiloja!

Alku –matkan oivalluksiin kuuluu se, etten laihduta. Päinvastoin. Yritän päästä ikuisesta laihduttamisesta eroon ja olen katkaisemassa laihdutuskierrettä. Olen niin monet kesäkilot karistanut ja tuon karistamisrumban jälkeen ollut kesä kesältä pulskemmassa kunnossa. Voin siis rehellisesti tunnustaa, että laihduttaminen on lihottanut minua.

Hei, miten kesä meni?

Kesällä painoni ei ole pudonnut. Kesän aikana olinkin saanut kaksi lisäkiloa ja tiedän kyllä mistä se johtuu. Se johtuu vähäisestä liikunnasta ja liian suurista herkkumääristä. En ole kieltäytynyt saunaoluesta tai kuohuviinilasillisesta, olen syönyt grillistä huoletta makkaraa ja perunoiden päälle olen lorauttanut reilusti voikastiketta. Tämän tästä on ollut syytä leipoa piirakka ja nauttia sitä vaniljajäätelön kanssa. Jäätelöä olen tainnut syödä lähestulkoon joka päivä.

Mutta nyt juhlat on juhlittu ja on jälkien siivoamisen aika. Olen käynyt pari kertaa mustikkaterapiassa. Lyhytkin aika metsässä omien ajatusten kanssa saa ihmeitä aikaan.

Olen oivaltanut taas jotakin oleellista itsestäni. Mitä epätoivoisemmin olen halunnut olla hoikka, sitä lihavammaksi olen itseni tuntenut. Jos olen ollut pyöreä, on päällimmäinen tunne itsestäni ollut häpeä. Tuo häpeä on saanut minut käyttäytymään niin, että olen jopa syönyt salaa itseltäni. Katsos kun syöminen on niin noloa. Olen lopettanut häpeämisen. Mitäpä se hyvejää, sanoisi ystäväni Puolangalta. Koska olen lopettanut häpeämisen, olen saanut esiin itsessäni rohkean puolen. Se kiinnostaa ihmisiä ja he uskaltavat katsoa minua silmiin ja kysyä minulta siitä. Mitä sinulle on tapahtunut, he kysyvät.

Ennen oli ennen nyt on nyt

Entisessä elämässäni oli niin järjetön määrä sääntöjä, ettei mitään rajaa. Silloin vielä elin laihdutuskierteessä ja hyvä etten kuristunut siitä punottuun naruun. Minulla oli aina valmiina joku luku, mihin minun piti päästä. Tavoitepaino, joka minun piti saavuttaa. Yleensä tuo numero oli sellainen, että olin ollut lukion jälkeen siinä painossa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1991!

Tuossa entisessä elämässäni tein kaikenmaailman tilastoja siitä, että missä ajassa minkäkin kilomäärän pudottaminen olisi mahdollista. Ja kun kiritin itseäni kohti epärealistista tavoitetta – rankaisin itseäni, jos en pysynyt tahdissa. Lopputulos oli se, että jäin jälkeen.

Vertasin aina itseäni epäreilusti muihin, hoikempiin ihmisiin. Luin onnistumistarinoita ja etsin aina vain seuraavaa, parempaa tapaa laihduttaa. Nyt minun ei tarvitse. En suostu enää tuohon kierteeseen enkä vanhoihin tapoihin toimia. Olen hyvällä matkalla, paino on pudonnut hyvin tällä armollisemmalla tiellä. Hitaastihan tämä juna puksuttaa, mutta mitä sitten, kun juna lähti jo 46 vuotta sitten.

Olen oppinut erittäin paljon esimerkiksi aterioiden koostamisesta. Piknik –eväitä tehdessäni pidin huolta, että korissa oli 3/4 kasviksia ja marjoja ja ¼ muuta. Kävimme kesällä todella paljon uimassa ja yritin minä helteiden lomassa aina välillä käydä lenkilläkin. Oli silti ihana päästä arkeen ruokarytmin suhteen.

Perheen uusi elämäntilanne antaa minulle mahdollisuuden satsata vähän itseeni. Kävinkin sopimassa jäsenyyden paikallisen Lady Linen kanssa ja olen jo tällä viikolla käynyt kahdella ryhmäliikuntatunnilla.

Onnen kerjäläisen ajatuksia

Olen viime aikoina pohtinut sitä, että hoikkuus on edustanut minulle menestystä ja hyvää oloa. Mitä enemmän olen janonnut hoikkaa vartaloa, sitä armottomammin olen alkanut käyttäytyä. Olen onnen kerjäläinen. Haluan vain, että minulla olisi hyvä olla. Jos ihmisen elämä on jatkuvaa onnen tavoittelemista, taitaa käydä niin, että lopulta joutuu tyytymään ainaiseen niukkuustilaan. Helposti käy niin, että kokee olonsa aina vain tyhjemmäksi, aina vain pettyneemmäksi, aina vain vieraantuneeksi riippumatta siitä, miten hyvin asiat ovat. Täytyy siis nauttia niistä asioista, mitkä juuri nyt ovat hyvin. Ja kun on hetki, jossa on hyvä olla – siihen kannattaa pysähtyä.

Otan tämän tuokion opiksi itselleni. Vastaukset kysymyksiini ovat minussa itsessäni, ihan niin kuin jokaisessa ihmisessä. Ihminen itse on oman kehonsa asiantuntija, oman elämäntapansa asiantuntija. Jos ei voi hyvin, täytyy miettiä hieman syvemmältä, että miksi. Ja taas mennään. Kohti uusia nöyryytyksiä.

Sinun, Harriettisi

P.S. Ostin itselleni kukkia. Ihan vain siksi, että oli hieman kaoottinen tunnelma. Sain kirkkaan ajatuksen: KUKISTA KAAOS. Hymyilin.

Ruusuja. Minulle.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin