Kohti uusia nöyryytyksiä!

Tänään iloitsen uusista vaaleanpunaisista saappaistani, jotka mätsäävät ukuleleni kanssa! Ei hävetä yhtään!

Elämä on ihmeellistä. Ihminen on niin kokonaisvaltainen otus, että kun meneillään on joku uusi asia, se vie valtavasti tilaa ajattelukapasiteetistamme. Se, mitä ajatuksissamme työstämme, valtaa kaiken ajan, jonka sille annamme. Samalla sitoudumme muutokseen yhä paremmin ja tiiviimmin. Mutta mihin oikein olen matkalla? Täydellistä elämää ei ole ja elämäni on hyvää jo nyt. Olen matkalla hyvään oloon, tai ainakin parempaan oloon ja hoikempaan kehoon. Onneksi apunani on Alku.

Minä elän tätä elämänmuutosta nyt ihan tosissani. Se lohkaisee minun hereilläoloajastani suuren palan, mutta näin juuri pitää olla. Se kuvastaa sitä, että olen tosissani! Tänään pohdin häpeää. Sain ajatuksen valmentajani Kukka Laakson blogista. Luin siitä, miten Kukan tuttava oli todennut hänelle:

”Harva haluaa täydellisen vartalon. Riittäisi, ettei tarvitsisi hävetä itseään.”

Häpeän salaperäinen viitta

Häpeä on tunnetila, jota jokainen ihminen kokee joskus. Minulle on aina käynyt niin, että kun alan lihoa, jotenkin torjun oman kehoni. En suostu kohtaamaan sitä lihovaa kehoa, vaan teen kaikkea muuta. En katso peilistä vartaloani, en edes yritä kokeilla vaatteita, joiden arvaan olevan tiukkoja tai pieniä. Mutta sitten, kun mitta on täynnä ja kohtaan tilanteeni, minua hävettää. Mistä ihmeestä se häpeä oikein kumpuaa?

Tunteen takana on joku tapahtuma tai tapahtumaketju, joka saa nolon käänteen. On tapahtunut jotakin sellaista, jota täytyy katua. Päällimmäiseksi tuo tunne voi nousta silloin, kun on tehnyt jotakin sopimatonta. Miksi sitten tunnen niin voimakasta häpeää siitä, että painoni on noussut? Ehkä siksi, että ajattelen, ettei ole sopivaa lihoa, eikä tietenkään syödä liikaa ja liikkua liian vähän. Sehän on noloa. Osoittaa saamattomuutta, kun ei ole sen vertaa ollut itsekuria tai tahdonvoimaa!

Häpeä on jotenkin sellainen tunne, ettei siitä kehtaa edes puhua kovin avoimesti. Syy, miksi ihminen kokee häpeää, on joku negatiivinen asia, joka häiritsee ihmisen elämää ja etenkin suhdetta toisiin ihmisiin.  On selvää, että häpeällä on yhteys ihmisen syömisen ongelmiin. Häpeä ilmiönä sinällään kietoutuu muutenkin juuri sellaisiin asioihin, jotka ovat tabuja – esimerkiksi seksuaalisuuteen tai riippuvuuksiin.  Ei ihme, että nolottaa puhua avoimesti häpeästä. Häpeä muistuttaa hieman syyllisyyttä, mutta ei suinkaan ole sitä. Häpeä on sitä, että ihminen itse kokee olevansa jotenkin arvoton ja epäonnistunut, ehkä huono ihminen. Syyllisyyttä hän kokee tekemisestään tai tekemättä jättämisestään.

Pyrkimys hyvään saa häpeämään

”Täydellisyyteen on meillä kaikilla vielä pitkä matka”,

sanoi rakas ex-pomoni Jorma Yypänaho minulle kerran. Olen kantanut tätä lausetta sydämessäni, koska itse olen tekijätyyppiä, jolle sattuu ja tapahtuu. Mietin, että minäkin haluaisin olla niin hyvä äiti, hyvä työntekijä, hyvä ystävä – hyvä sitä ja hyvä tätä. Tavoittelen koko ajan jotakin sellaista, joka saattaa olla utopiaa. Olen aika armoton itselleni tällä hyvän elämän matkalla. Tämän lisäksi minun pitäisi pystyä pitämään huolta itsestäni, kodin tietenkin täytyy olla koko ajan siisti ja vaatekaappien järjestyksessä.

Häpeähän syntyy siitä, että kuvittelen, miten muut minun elämäni näkevät. Minulla on joku vääristymä ajattelumaailmassani, kun haluaisin olla jotakin muuta, mitä oikeastaan olen. Paitsi että nyt minä olen päättänyt alkaa hyväksymään itseni juuri tällaisena. Tajusin, että minua on hävettänyt olla valokuvissa, sillä ne paljastavat totuuden minusta. Mutta nyt haluaisin kuvattavaksi ihan vain siksi, että kuvahan voisi antaa mahdollisuuden uusiin näkökulmiin.

Olen nähnyt todeksi sen, miten monet muut pystyvät vaikkapa nyt painonpudotukseen tai elämäntapamuutokseen. Minä en siihen pysty, mutta monet muut ovat pystyneet. Nyt käännän ajatusmaailmani toisinpäin. Voin itse muuttua, sillä elämä on täynnä valintoja. Teen näitä valintoja useita joka päivä, tällä hetkellä merkityksellisiä ovat valinnat, joita teen sen suhteen, miten ja milloin syön. Olen tällä muutaman viikon Alku –matkalla kiinnittänyt erityistä huomiota syömisen rytmiin. Olen syönyt vain silloin, kun on ollut syömisen aika. Samalla olen huomannut, miten paljon olen aiemmin syönyt ruoka-aikojen ulkopuolella. Nyt, kun olen syönyt säännöllisesti, ei minulle olekaan tullut sellaisia mielitekoja, kuin aikaisemmin. Aika jännä juttu! Vaikkei tämäkään mitään uutta minulle ollut. Nyt vasta sain kantapään kautta itse tuntea tämän todeksi.

Häpeää hoidetaan nolostumalla

Muistaakseni Tommy Hellsten on opettanut minulle sen, että häpeää hoidetaan nolostumalla. Tarvitsen uudenlaista suhtautumista asioihin, että tämä mörkö nimeltä laihdutuskierre katkeaa. Tärkeä voimavara on se, että vietän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuovat minulle iloa ja antavat voimaa. Vertaistuen merkitys on valtavan suuri! En ole yksin ajatusteni kanssa ja kun joku sanoo minulle vastaan tullessani, että on lukenut ajatuksiani ja on kokenut samankaltaisia asioita, olen tyytyväinen. Silloin tiedän, että minun kuuluu puhua juuri näistä asioista. Hyvä vastalääke häpeälle on empatia. Se olet sinä, joka sitä empatiaa minulle annat.

Kiitos, että viivähdit ajatusteni parissa!

Taas mennään, kohti uusia nöyryytyksiä!

Sinun, Harriettisi

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin