Kasvatusfilosofiani

Koen olevani ammattikasvattaja. Sen lisäksi olen myös äiti. Se, että saan olla äiti, on minulle maailman kunnianarvoisin titteli. Mikään muu yksittäinen asia ei ole vaikuttanut minuun niin paljon, kuin äitiys. Siinä näen omat kipupisteeni ja siinä koen parhaimmat onnistumiseni. Siihen liittyen haluan kertoa kasvatusfilosofiastani.

Lapsuudessa skaalautuvin muutos

Olen aina ollut kiinnostunut lapsesta. Lapsessa on jotakin niin valtavan herkkää ja haurasta. Pieni vauva on niin autuaan kaukana kaikesta pahasta ja on kunnia-asia päästä lasta lähelle ja voittaa hänen luottamuksensa. Myös lapsen sosiaalisten suhteiden syntymistä on erittäin mielenkiintoista seurata. Pieni yksivuotias kun leikkii vain itsekseen – mutta mitä tapahtuu sitten, kun leikkiin pääseekin osalliseksi joku muu? Miten joillakin yhteistoiminta sujuu heti alusta saakka kuin luonnostaan ja joskus lapsilla tulee tilanteita, että niin sanotusti henkilökemiat eivät kohtaa.

Koen tärkeäksi, että lapsi oppii arvostamaan itseään ja kerron lapselle usein, miten tärkeä hän on. Lapsen vahvuuksien tunnistaminen on todella merkittävä asia ja koko varhaiskasvatuksen ydinkysymys liittyy minun mielestäni oleellisesti siihen, miten lasta kannustetaan siinä missä hän on hyvä ja vahvistetaan siinä, missä hän tarvitsee apua. Tämä asia on toki ajankohtainen myös aikuiskasvatuksessa.

Minä aikuiskasvattajana

Koulutuksen ja työkokemuksen myötä minusta on tullut aikuiskasvattaja. Minulla on substanssia työskennellä varsinkin juuri niiden aikuisten kanssa, jotka työskentelevät pienten lasten kanssa. Ymmärrän maailmaa, jossa he työskentelevät ja minulla on osaamista auttaa heitä.

Nyt, kun positioin itseni aikuiskasvattajaksi, tiedostan sen, että arvopohjani on samanlainen riippumatta siitä, missä viitekehyksessä toimin. Avoimuus on tärkeää! Haluan kuulla käsityksiä aikuisten koulutettavien toiveista ja odotuksista, osaamisesta ja taustastaan. Tunnen toimintaympäristön, jossa he työskentelevät ja ymmärrän sitä maailmaa, jossa he elävät. Tämän lisäksi minun täytyy perehtyä organisaatioon, josta he tulevat ja heidän yhdessä laatimaansa strategiaan (esim. vasuun), jotta pystyn antamaan heille välineitä edistää vuorovaikutusta ja yhteistoiminnallisuutta.

Kannustuksen ja kiitoksen voima

Haluan näyttää innostumiseni ja tarjota mahdollisuuden kokea elämyksen – vaikka hyvin tiedän, etten voi sitä kenellekään luvata. Uskon, että mitä paremmin tunnen ihmisen taustat ja arvomaailman, sen varmemmin voin luvata hänelle positiivisia kokemuksia, toisinaan jopa elämyksiä. Kannustuksen ja kiitoksen voima on hurja ja viljelen sitä elämässäni. Jokaisen työyhteisön jäsenen tai koulutukseen osallistuvan henkilön voimavarat olisi järkevää ja tarkoituksenmukaista hyödyntää.

En koskaan halua kadottaa työn tekemisen iloa ja tilanteisiin heittäytymistä. Haluan pitää luovuudestani, musikaalisuudestani ja vilkkaasta mielikuvituksestani huolta. Olen tehnyt niin aina. Olen pyrkinyt siihen, etten itse rutinoituisi, sillä kärsin suunnattomasti ”näin meillä on aina tehty” -mentaliteetista. Minkä tahansa käytännön työn yhteydessä oppii aina jotakin uutta. Yhteistyön merkitystä ei voi kyllin korostaa, ihmisten ei ole hyvä olla yksin.

Tiedän, etten ole koskaan valmis, mutta olen aina valmiimpi etsimään ja löytämään ihmisen. Haluan uskoa ihmisistä hyvää ja tiedän, että hiljaisemmalla voi olla se kaikkein mielenkiintoisin tarina kerrottavanaan. Ja kun tulee takaisku tai epäonnistuminen, niin uskon, että Fenix -linnun tavoin tuhkasta nousee taas uusi kasvattaja. Uusi ja entistä ehompi.

Oman kasvatusnäkemykseni mukaan ihminen on itsessään arvokas ja minä teen lasten ja aikuisten eteen sellaisia valintoja, jotka sydämessäni katson olevan heille hyväksi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin