Kaikilla on yhtä paljon aikaa, vai onko?

 

Kivillä ei ole kiireitä. Nämä kivet ovat Ranuan kirkon portin pielessä.
Kivillä ei ole kiireitä. Nämä kivet ovat Ranuan kirkon portin pielessä.

Ehditkö juttelemaan? Näin hän aloittaa puhelunsa. Miksi edes vastaisin, jos en ehtisi. Lähtökohta on jo se, että minulla on kiire. Onko minulla? Pitäisikö olla? Tuo aikamme vitsaus, kiire. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta kun ei oikein olisi aikaa. Mutta tärkeille asioille on aina aikaa!

Minun korvaani kiire on aika negatiivinen sana. Helposti jää jotakin tärkeää tekemättä sen takia, että on kiire. Joku oleellinen asia voi unohtua. Ajamme autolla liian kovaa vain kiireen vuoksi, ehkä vaarannamme jonkun muun hengen sen takia. Menetämme kenties terveytemme sen takia, ettemme ehdi syödä terveellistä ruokaa. Lihomme siksi, että meillä ei ole aikaa ajatella, mitä söisimme – saati valmistaa itse ruokaa. Ja koska emme ehdi syödä, nälkä kasvaa niin suureksi, että syömme ruokaa laittaessamme enemmän, kuin itse aterian aikana.

Mitä kiire peittää alleen? Ainakaan ei tarvitse pysähtyä, eikä olla läsnä. Ei tarvitse kuunnella. Ei tarvitse ajatella. Kuljemme toistemme ohi, hädin tuskin ehdimme tervehtiä. Mikä on kiireen olemus? Tuleeko se elämäämme pyytämättä ja ilman lupaa? Vai voimmeko paiskata oven sen nenän edessä kiinni ja tehdä jotain konkreettista sen nujertamiseksi?

Cogito, ergo sum.

Tommy Hellsten sanoo kiireen syntyvän siitä, ettemme osaa päättää, mikä on arvokasta ja mikä ei. Koska haluamme tehdä kaiken, minkä kuvittelemme olevan arvokasta, ei aika riitäkään. Meistä tulee levottomia. Siis mikä sana, levoton. Ei lepoa, levoton. Levoton ihminen on sellainen, joka ei oikein osaa rauhoittua. Hän ei voi pysyä paikoillaan, eikä olla. Hän ei halua pysähtyä ajattelemaan. Ajattelen, siis olen olemassa (Descartes). Tämän vastakohta voisi olla: Minulla on kiire, minua ei ole. Tai ainakaan minun ei tarvitse kohdata ketään.

Aika lohduttavaa on se, että ajankäytön hallintaa voi harjoitella. Minä olen eräällä ihan huikealla kurssilla. Se on kurssi, jolla harjoittelen harmituksen puolittamista ja tulosten tuplaamista. Yksi tärkeimmistä opeista on ollut työskennellä aamupainotteisesti. Kun tekee aamulla kaikkein tärkeimmän asian, loppupäivä huolehtii itse itsestään (Jari Sarasvuo).

Olen työskennellyt listoilta käsin jo kauan ennen kurssia, mutta nyt olen melkeinpä mustan vyön tasolla listahurmoksessani. Minulla on päivittäin listat S, M, L ja XL. S-listalla on pikkurutiineja, joita vain on tehtävä, mutta jotka eivät vie paljon aikaa. XL on iso projekti, joka vaatii viikkojen työn. Päätän aina työpäiväni päivittämällä listat. Uusi aamu, uusi lista. Pyrin työskentelemään näiltä listoilta käsin ja sitä kautta estän kiireen pilaamasta työfiilistäni. Suosittelen, hyvä lääke kiireen taltuttamiseksi – ja harmituksen puolittamiseen!

Kiitos siitä, että sinulla oli aikaa lukea tämä kirjoitus!

P.S. Niin kiire ei voi olla, että jos tukka palaa, niin sitä ei ehtisi sammuttaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin