Ihminen tarvitsee turvaa

Hulda Elisabeth Simonen

Voi ihmisen lasta. Tämän tästä hän huomaa kyselevänsä mikä mahtaa olla elämän tarkoitus. Sain tällä viikolla todistuksen siitä, että tuo kysymys voi olla jo lapsen mielessä.

Välillä sattuu, sattuu niin vietävästi. Välillä kompuroidaan ja kohta jo tömistellään mullat töppösistä ja jatketaan matkaa. Välillä mietitään, mikä tämän kaiken merkitys oikein on. Helpompien ja vaikeampien aikojen. Voisiko ajatella niin, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän on turvassa?

Muistelen Hulda-mummua. Silloin, kun hän leipoi munkkeja, hän leipoi munkkeja. Pyöritteli lämpimät munkit sokerissa, jota oli reilusti entisessä sinappiämpärissä. Mummo ei miettinyt, että leipomisen jälkeen olisi jälkien siivoamisen aika. Jos siihen tuli lapsi viereen, lapsikin pääsi leipomaan munkkeja. Oli tervetullut siihen hetkeen, jossa ei ollut kiire, eikä menoa minnekään.

Mummon vieressä oli turvallinen olo. Mummo keskittyi siihen, mitä hän teki. Hän saattoi vain istua keinutuoliin ja ottaa lapsen syliin. Eikä siinä sitten sen kummempaa, istuttiin keinutuolissa ja siinä sai lapsi olla. Olla! Tekemättä mitään muuta. Tai no, lapsi kyseli mummolta kaikenlaista. Ja mummo kärsivällisesti vastasi kaikkiin kysymyksiin. Tai siinä saatettiin laulaa. Iltavirsi tai aamuvirsi, mikä nyt sattui mieleen juolahtamaan.

Siinä vanhan ihmisen lähellä oli hyvä olla siksi, että ympärillä oli levollisuuden ilmapiiri. Mummon kanssa oli hyvä olla siksi, että siinä oli turvassa. Mummossa oli läsnäolon voimaa!

Myös pikkusiskossani on läsnäolon voimaa. Hänen kanssaan sain olla kirkossa kuuntelemassa Tommy Hellsteniä. Ei ollut helppoa olla paikoillaan yli kahden tunnin ajan, mutta koska kumpikin tiesimme, miten arvokasta oli saada olla kahden, emme vilkuilleet kelloa. Läsnäoloon piti keskittyä. Myös siskon kanssa olen aina kokenut olevani turvassa. On hyvin voimakas kokemus saada istua kahden välillä hiljaa, välillä elävää musiikkia kuunnellen.

Jäin pohtimaan sitä, että entä jos lapsi ei koskaan omien vanhempiensa kanssa saa kokea aitoa läsnäoloa?

Nämä ajatukset minulle herätti Tommy Hellsten, joka kävi Oulun tuomiokirkossa Kosketus –kiertueella yhdessä Tommi Kaleniuksen ja Ninni Poijärven kanssa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin