Ennen kuolemaa

Yhdellä aamulenkillä sain kuulla tarinan Nobelista. Kyllä, juuri tästä Alfred Nobelista, joka Nobelin rauhanpalkinnosta muistetaan. Läheltä piti, että häntä pidettäisiin vain kuoleman kylväjänä ja räjähdysainetekniikan ja räjähteiden kehittäjänä.

Kerrotaan, että eräänä päivänä ranskalaislehdessä julkaistiin muistokirjoitus, joka kuvasi Nobelin elämää. Toimittaja oli virheellisesti luullut Alfred Nobelin kuolleen ja kirjoitti hänestä nekrologin, jossa tuli summanneeksi Alfredin elämän merkityksen lähinnä siitä näkökulmasta, mikä oli hänen panoksensa ampuma-aseteollisuudelle. Miten hän olikin onnistunut kehittämään räjähteen, jolla saa aikaiseksi enemmän tuhoa, kuin millään muulla räjähteellä aiemmin! Olisinpa nähnyt Alfredin ilmeen, kun hän luki oman muistokirjoituksensa. Se oli tietysti järkyttänyt häntä suuresti. Hän ei ensinnäkään ollut kuollut, vaan hänen veljensä. Mutta toiseksi se, miten hänestä oli kirjoitettu, saattoi järkyttää häntä syvästi.

Tämä tarina päättyi siinä mielessä onnellisesti, että Alfred Nobel onnistui elämänsä aikana keräämään itselleen valtavan omaisuuden, jonka sitten testamenttasi säätiölle. Sen tehtävänä taas oli jakaa palkintoja eri tieteenalojen osaajille. Yksi palkinnoista annetaan vuosittain henkilölle, joka on erityisesti kunnostautunut rauhan edistämisestä maailmassa. Nobel siis halusi jälkipolville itsestään paremman muiston ja hän onnistui vielä ennen kuolemaansa saada aikaan asioita, jotta näin kävi.

Mitä sinä haluaisit lukea muistokirjoituksestasi?

Jäin pohtimaan nekrologeja. Näitä muistokirjoituksia, joissa summataan ja tiivistetään ihmisen elämän merkitys. Olisiko niin, että jos pääsisi lukemaan oman muistokirjoituksen jo hyvissä ajoin ennen kuolemaansa, tulisi eläneeksi toisenlaisen loppuelämän kuin ilman tätä kokemusta? Voi olla myös niin, että oma elämä on juuri sellaista, kuin toivookin.

Miltä se tuntuisi saada kuulla jonkun ihmisen näkemys juuri minusta ja minun elämästäni? Häivähdyksen tästä me saamme maistaa juhlissa ja elämän taitekohdissa, juhlapuheissa, kun täytämme pyöreitä vuosia tai pääsemme eläkkeelle.  Silloin voimme saada kuulla, millaisia työntekijöitä tai työkavereita tai ystäviä olemme ja mistä meitä kiitetään. Ei näissä puheissa muistella epäonnistumisia tai virheitä, joita olemme tehneet. Mutta ehkä näitä kiitoksen sanoja voisi sanoa joskus muulloinkin. Ehkä tärkeälle ihmiselle voisi välillä todeta, miksi tätä arvostaa.

Jos sinun muistokirjoituksesi kirjoitettaisiin nyt, mitä siinä lukisi? Entä jos mietit hetken sitä, mistä unelmoit. Jospa kuvitellaan, että olisit saavuttanut sen, mitä sydämessäsi eniten toivot ja haluat – olisiko muistokirjoituksesi erilainen saavutettuasi unelmasi?

Millainen ihminen haluat olla? Mikä on syvällä sisimmässäsi sinulle tärkeää? Aika hurjia kysymyksiä, miettiä nyt omaa elämäänsä siitä näkökulmasta, että jonakin päivänä se päättyy. Mutta vääjäämättä kuolema on edessä meillä jokaisella, Luojalle kiitos emme ennakkoon tiedä, milloin on aika lähteä.

Ajatuksen virtaa

Pääsiäinen sai minut miettimään näin suuria asioita. Pääsiäisenä kuolema ja elämä ovat voimakkaasti läsnä samoin kuin ajatus siitä, että kivun ja tuskan sekä luopumisen kautta voimme saada elämäämme jotakin uutta. Jokaisella meillä on oma ristimme kannettavanamme. Yksin ei pärjää kukaan.

Pitäisikö lopettaa itsensä tuomitseminen ja syyttäminen jostakin, mitä ei ole tullut tehtyä ja kiinnittää huomiota siihen, mitä on oikeasti saanut aikaan? Vaikka meillä jokaisella on omat varjomme ja salaisuutemme, on meissä myös sisäistä viisautta monipuoliseen ongelmanratkaisuun. Jokaisella ihmisellä on oma hyvän olon reseptinsä, ainutlaatuinen kooste asioita, joita pitää tärkeänä ja jotka auttavat tekemään elämästä rikasta. Siihen rohkeimmat lisäävät ripauksen kykyä unelmoida.

Ihmisen perustarve on saada olla turvassa ja tulla rakastetuksi. Sellaisia tilanteita, joissa nämä tunteet konkretisoituvat, jää pohtimaan pitkäksi aikaa. Jos sydämessämme on kaipuu johonkin, se kaipuu liittyy yleensä juuri näihin perustarpeisiin. Vaikka kuinka olisimme rikkinäisiä, on meissä aina enemmän ehjää kuin koloja. Elämä on kauneutta täynnä, beauty full – uskotko?

Sinun, Harriettisi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin