Ei ole helppoa olla hiljaa

Hiljaisuus. Meidät johdatellaan siihen lempeällä äänellä. Annetaan lupa olla hiljaa, annetaan lupa rauhoittua. Annetaan lupa olla katsomatta silmiin, kohtaamatta ketään. Kaksi ja puoli tuntia hiljaisuutta. 150 pitkää minuuttia. 9000 ohikiitävää sekuntia.

Ilta on valmistettu huolella. Jos hiljaisuus ahdistaa tai aika tulee pitkäksi, voi kävellä ja tutkia tilaa. Pöydälle on laitettu pehmeitä huopapalloja. Puristelen niistä valkoista ja laitan lasipurkkiin. Myöhemmin tämä purkki kannetaan alttarille siunattavaksi.

Toisella pöydällä on kiviä. Voin miettiä omaa elämääni ja ottaa kiven käteeni. Kivi on kova ja kylmä. Mikä on tuo kova ja kylmä asia, joka mieltäni painaa? Lasken kiven koriin ja myöhemmin tuo kori kannetaan alttarille siunattavaksi.

Ei ole helppoa olla hiljaa. Hiljaisuus tuntuu oudolta. Ensin ajatukset sinkoilevat päässä. Mieleen pulpahtelee toinen toistaan eriskummallisempia asioita. Saan olla ajatusteni kanssa rauhassa, kukaan ei kysy minulta mitään. Kukaan ei odota mitään. Sydän hakkaa ensin melko voimakkaasti, mieli on levoton. Saan sydämelleni laulun ja kirjoitan sen ylös.

Hajallaan olevat ajatukset saavat vajota jonnekin.

Ajatus hiljaisuudessa

Säikähdän, miltä hiljaisuus tuntuu. En ensin päästä lähelleni sitä, vaan kuuntelen ympärillä olevia ääniä. Lattian narahduksia. Muiden hengitystä. Joku muukin kirjoittaa, siitäkin kuuluu ääni, kun käsi liikkuu paperin pintaa vasten. Levottomat jalat haluavat kävellä. Ilta koostuu silmänräpäyksistä, joiden tahti rauhoittuu pikkuhiljaa. Pidän pitkään silmiäni kiinni.

Tiedostan, miten väsynyt olen. Kun aika kuluu, minä voimaannun. Saan levätä tässä, ajattomuudessa. Aika hoitaa minua. Ajatukseni ovat rukousta. Yksinkertaisista sanoista hiljaisuudessa. Lopulta ajatuskoneisto rauhoittuu. Hajallaan olevat ajatukset saavat vajota jonnekin. Minä annan teille levon.

Ajatus. Siinä sinä olet. Otan sinut syliin. Tutkin, mistä oikein tulit. Kääntelen sinua ylösalaisin, tunnustelen tarkoin, millainen oikein olet. Paljastut. Kirjoitan sinusta tarkkaan kaiken ylös mustaan muistikirjaan ja piilotan elämäni kirjahyllyyn.

Näin minä koin hiljaisuuden. Sinä saatat kokea toisin. Seuraava hiljaisuuden ilta on Tuiran kirkolla 5.12. klo 18. Katso lisää täältä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin