Älä elämää pelkää!

Tällä viikolla minun sydämeni vahvaksi lauseeksi nousi Älä elämää pelkää. Yllättävällä hetkellä tuo Kaarlo Sarkian (1902-1945) teksti tuli vahvasti iholle. Miten voikin musiikki niin koskettaa, kun kaksi taiteilijaa yhdistää luovuutensa ja astuu yhdessä estradille toinen toistaan kuunnellen, toinen toistaan tukien. Tuon tekstin avulla pääsin hetkeksi toiseen maailmaan.

Aika

Pitkä, pimeä syksy kääntyy talveen. Elämän taitekohdassa hyvästelen taas yhden syksyn, joita on elämässäni ollut jo monta. Samalla otan vastaan talven. Rakastan sen valoa, silloin kun sitä on. Rakastan valkoista lunta ja pakkasta. On levon aika. Väsynyt sielu kuuntelee tekstiä, joka tunkee ihon alle. Kyynel kihoaa silmäkulmasta viestien kaikesta siitä hyvästä, mitä elämässä on.

Paikka

Kaunis tila. Korkea huone. Ihmisiä koolla juhlavaatteissaan. Monet tuntevat toisensa. Juttelevat hyväntuulisesti siitä, mitä ovat syksyn aikana kohdanneet. Jokaisella on oma paikkansa illan ohjelmassa. Minun paikkani on auttaa muita.

Tilaa

Mitä elämä olisi ilman tilaa. En tarkoita tässä vain arkkitehtuurista, fyysistä tilaa, huonetta ja seiniä vaan tilaa kuunnella ja olla hiljaa. Tilaa vastaanottaa toisen sanoma. Tilaa hengittää ja kohdata toinen ihminen. Mitä tapahtuu siinä, kun muusikko ottaa tilan haltuun? Hän vangitsee omalla olemuksellaan ja vahvalla läsnäolollaan kuulijan huomion antaen kuitenkin tilaa tämä omille ajatuksille.

Ilmapiiri  

Tuo musiikkihetki vaikutti oleellisella tavalla juhlan ilmapiiriin. Se vaikutti ihmisiin, joten sen jälkeen, kun kokemus musiikkiesityksestä oli ohi, ei mikään enää ollut entisensä. Ihmiset olivat tietyllä tavalla muuttuneet. Kuultuaan tuon tekstin ja peilattuaan sitä omaan elämäänsä, jäi heidän sydämiinsä jälki – eikä sitä kukaan, koskaan voi ottaa heiltä pois.

Toteutuakseen tämä elämys vaati aikaa, paikan, tilaa ja ilmapiirin. Kun aikanaan tutkin elämystä hieman tarkemmin, tulin määritelleeksi sen näin: Elämys on ihmiselle merkityksellinen kokemus, joka koskettaa ja jää mieleen. Tämä oli sitä. Kiitos Raimo Paaso ja Markus Vaara.

Älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje: Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä, älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin: On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano: ”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu, taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun, kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin: Näet aina avoinna kuoleman portin.

Kaarlo Sarkia
Niin sekaisin menin Raimon ja Markuksen musiikkiesityksestä, että tein talven ensimmäisen hiihtolenkin tyttäreni kanssa.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedin